keskiviikko 24. joulukuuta 2014


Saimme äskettäin iloisia uutisia terveysrintamalta. Sade kävi 18.12 kuvattavana ja tuloksia ei tarvinnut kauaa odottaa. Sateen lonkat ovat B/B, kyynärät 0/0 ja selkä LTV0 (normaali). Kiitos Niina ja onnea terveluustoisesta tytöstä!


Rauhallista joulua ja onnea vuodelle 2015!

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

Koira2014-tapahtumaan osallistui meidän tiimistämme molemmat tsekkiläiset ja Cloudyn kanssa osallistuimme koiratanssikisoihin lauantaina. Sade ja Daya olivat kehässä molempina päivinä. Lauantaina näyttely meni Sateen osalta upeasti, sillä neiti voitti junioriluokan- ja paras narttu-kehän ollen VSP. Näin ollen Sade sai HeJW-14 ja HeW-14 tittelit sekä neljännen serttinsä. Daya tuli hienosti perässä ollen junioriluokan toinen ja myös paras narttu-kehässä Daya sijoittui toiseksi saaden varasertin. Jälleen isot onnittelut Niinalle Sateen näyttelymenestyksestä sekä Sateen nimeä koristavista, hienoista titteleistä!

Sunnuntaina tsekkiläisten esiintyminen kehässä meni pelleilyn puolelle, sillä neidit olivat leikkineet koko viikonlopun keskenään ja olisivat halunneet jatkaa moista vielä kehässäkin. Riehumisesta huolimatta Daya sijoittui junioriluokassa kolmanneksi ja Sade neljänneksi. Molemmat saivat myös SA:n ja Daya oli lopuksi vielä PN4. Kotimatkalla molemmat tsekkiläiset viimein väsähtivät.

Koiratanssikisat olivat lauantaina ja osallistuimme Cloudyn kanssa sekä HTM:ään että freestyleen, sillä Windy aloitti kisoja edeltävällä viikolla juoksunsa, eikä se näin ollen päässyt osallistumaan kisoihin. Cloudyn HTM-ohjelma sujui hyvin, neiti oli hyvin kuulolla ja pysyi hienosti jokaisessa postiossa. Ohjelmamme oli hidastempoinen ja se näytti sujuvan Cloudylle hyvin, sillä voitimme HTM alokasluokan. Freestylessä Cloudy ei enää jaksanut keskittyä, joten se meni hieman huonommin. Viereinen kuva on HTM-ohjelmamme loppuasento, kiitos Hanna Maines kuvsta!

Dayan arvostelu lauantailta, tuomrina Iuza Beradze, Czech Republik.
"Nice female. Correct silouette. Good type of head. Correct angulations. Enough strong back. Correct coat. Good temperament. Correct expression."

Dayan arvostelu sunnuntailta, tuomarina Juha Putkonen.
"Hyvä koko. Erinomaiset mittasuhteet. Hyvä luusto. Narttumainen pää, saa voimistua. Hyvät korvat. Pyöreät, vaaleat silmät. Hyvä purenta. Kaunis ylälinja. Hyvin kehittynyt rintakehä, eturinta. Hyvä karvan laatu. Keskiruskeat värimerkit. Liikkuu tasapainoisesti. Erinomaiset liikkeet."



torstai 4. joulukuuta 2014

Lauantaina kävimme Cloudyn kanssa  sekä noudontottelevaisuuskokeessa yli vuoden kisatauon jälkeen. Cloudy kisasi ensimmäistä kertaa avoimessa luokassa ja keräsimme kasaan 115 pistettä, jotka oikeuttivat AVO3 tulokseen. Tuomarina kokeessa toimi Piritta Pärssinen.

torstai 20. marraskuuta 2014


Nyt on kerrottavana kuulumisia sekä näyttely- että kisarintamalta. Aloitetaan näyttelyuutisista.

Sade nähtiin kehässä Jyväskylän KV näyttelyssä marraskuun toisena viikonloppuna ja neidin näyttelyura jatkui jälleen hienosti. Sade voitti junioriluokan nartut saaden erinomaisen SA:n kera ja samalla neiti oli myös paras narttu ja näin ollen Sade sai jo kolmannen sertinsä. Lopuksi Sade oli vielä vastakkaisen sukupuolen paras. Jälleen kerran isot onnittelut Niinalle Sateen jatkuvasta näyttelymenestyksestä!

Tsekinpaimenkoirat tuomaroi Tamas Jakkel Unkarista.

Sateen arvostelu:
"Good type, lovely feminine head, good balance and substance, proper lengths of the body. Well angulated front and rear, level topline. Nice coat. Moved well."

Dura kolmen kuukauden ikäisenä
Marraskuun ensimmäisenä päivänä kisasimme Windyn ja Cloudyn kanssa rallytokon merkeissä täällä Jyväskylässä. Laji on meille vielä hieman vieras, joten menimme lähinnä tokopohjalla kokeilemaan onneamme. Samana päivänä oli kaksi kisaa ja kisasimme molempien koirien kanssa molemmissa kisoissa.

Ensimmäisestä kisasta Windy sai 84 pistettä ja toisesta 76 pistettä, joten näin ollen Windy sai kaksi hyväksyttyä tulosta. Cloudy sai ensimmäisestä kisasta hyväksytyn tuloksen 90 pisteellä, mutta toisesta kisasta hylätty allekirjoittaneen mokailun vuoksi. Erityisen iloinen olen kuitenkin siitä, kuinka hyvällä asenteella Cloudy teki töitä, pennuista johtunut treenitauko on tehnyt sille selvästi hyvää.



                                                                       

lauantai 25. lokakuuta 2014

© Niina Tourunen
Sade osallistui tänään toiseen näyttelyynsä Seinäjoen KR näyttelyssä. Saden hienosti alkanut näyttelyura jatkui, sillä neiti oli jälleen rotunsa paras saaden jo toisen sertinsä. Paljon onnea Niinalle Sateen näyttelymenestyksestä!

Tsekinpaimenkoirat tuomaroi Paavo Mattila.      
Sateen arvostelu:

"Erinomainen narttu. Hyvänmallinen pää. Erittäin hyvä runko. Hyväasentoiset raajat. Erinomainen ylälinja. Hyvälaatuinen karvapeite. Liikkuu sivusta erittäin hyvin, etuliikkeissä hieman huomauttamista. Miellyttävä käytös." 

Kotiin jäänyt eukkuvauva sai kutsumanimekseen Dura. Myös peruutuksen vuoksi vapautunut Yukina muutti uuteen kotiinsa Saarijärvelle pari viikkoa sitten.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Afromines Y-pentue nimettiin seuraavasti. Pennyt syntymäjärjestyksessä, viimeinen on uros.

1. Afromines Yume Wa Yukiwa                                                             
2. Afromines Yume Wa Yumeji                              
3. Afromines Yume Wa Yukina
4. Afromines Yume Wa Yokoku
5. Afromines Yume Wa Yuuzou

Kaikki pennut saivat pentutarkastuksesta terveen paperit. Kaikista naperoista ei sitten raaskinutkaan luopua, joten ensimmäisenä syntynyt narttu jää kotijoukkoihin. Kolmantena syntynyt narttu Afromines Yume Wa Yukina (kuva) etsii kahden peruutuksen jälkeen vielä omaa kotiaan. Alun alkaen tämä neiti oli menossa Ruotsiin, mutta nyt neidistä tulikin kodinetsijä.

Ota yhteyttä, jos pentu kiinnostaa. Kerron neidistä mielelläni lisää!

maanantai 22. syyskuuta 2014

Molemmat tsekkiläiset ovat aloittaneet näyttelyuransa varsin upeasti. Sade aloitti näyttelyuransa hienosti Äänekosken ryhmänäyttelyssä 6.9, jossa neiti oli rotunsa paras saaden ensimmäisen sertinsä. Tsekinpaimenkoirat tuomaroi Jaana Hartus. Paljon onnea Niinalle Sateen menestyksestä!

Lauantaina Daya korkkasi junioriluokan Tampereen ryhmänäyttelyssä. Tuomarina toiminut Maija Sylgren valitsi Dayan rotunsa parhaaksi, joten näin ollen myös Daya sai ensimmäisen sertinsä. Kuvassa on Daya näyttelyn jälkeen.


Dayan arvostelu:
"9kk hieman pitkärunkoinen. Selvä sukupuolileima. Hyvä pään malli. Silmät voisi olla tummemmat. Hieman haja-asentoiset, kookkaat korvat. Oikea purenta. Kaunis kaula. Hyvin kehittynyt ylälinja, runko ja rintäkehä. Sopiva luusto ja kulmaukset. Etuliike saa vakiintua. Sujuva sivuaskel. Hieman niukat värimerkit. Hyvä syvä väri rungossa. Oikea karvanlaatu. Miellyttävä luonne."

Molemmille tsekkiläiselle on myös viimein lisätty omat sivunsa koirat-osioon.

Cloudyn pennut täyttävät torstaina kahdeksan viikkoa ja loppuviikosta muutama pentu lähtee jo maailmalle. Viime tiistaina ystäväni kävi ottamassa kuvia pennuista, kuvat ovat katsottavissa täällä. Kiitos Tiina Harju upeista kuvista!

lauantai 16. elokuuta 2014

Tänään kisasimme Windyn kanssa Tampereella tokon merkeissä. Helteisestä säästä huolimatta Windy teki hyvin töitä, mutta noutoliike meni nollille, kun Windy päätti noutamisen sijasta lähteä hätyyttämään kentälle osuneita lintuja. Muiden liikkeiden osalta Windy sai varsin hyvät pisteet ja saimme ykköstuloksen 172.5 pisteellä sijoittuen toiseksi. Tämä oli Windyn kolmas ykköstulos avoimesta luokasta, joten se myös oikeutti koulutustunnukseen TK2.

Cloudyn pennut kävivät tänään ensimmäistä kertaa ulkoilemassa. Jokaisen pennun silmät olivat avautuneet keskiviikkoon mennessä, tosiaan neljäntenä syntyneen nartun silmät olivat raollaan jo tiistaina. Loput ulkoilukuvat tältä päivältä löytyvät täältä. Kuvassa oleva pentu on ensimmäisenä syntynyt narttu.

tiistai 12. elokuuta 2014


Sunnuntaina olimme Dayan kanssa maailmanvoittajanäyttelyssä Helsingissä. Daya kisasi pentuluokassa saaden KP:n ja ollen ROP-pentu.  Tuomarina Leos JancikTsekistä.

Dayan arvostelun vapaa suomennos, kiitokset siitä Niinalle!

"Femiininen pää. Oikeat/virheettömät hampaat, silmät, korvat ja olemus. Oikea ylälinja ja häntä. Oikea turkin laatu, mutta pitää vielä syventyä."

Eli ilmeisesti turkin pigmentin tulee vielä tummua. Daya esiintyi hyvin, vaikka liikkuminen menikin enemmän pomppimisen puolelle.

Täällä on kuvia Cloudyn viikon ikäisistä pennuista. Tänään yhdellä nartulla avautui silmät, eiköhän muutkin tule sitten lähipäivinä perässä. Pennut ovat alkaneet ääntelemään enemmän ja kovasti jo liikkuvat pentulaatikon nurkasta toiseen. Cloudy on hoitanut pentuja varsin mallikaasti, ei kuitenkaan ole vahtinut niitä ja malttaa jättää ne hyvin esimerkiksi lenkin ajaksi.

torstai 7. elokuuta 2014


Cloudyn pennut täyttävät tänään viikon. Kaikki pennut ovat oikein reippata ja jokaisen paino on noussut hyvään tahtiin. Uros alkoi vaalenemaan viikonlopun aikana ja todennäköisesti siitä tuleekin riistanvärinen. Sillä on päässään "lakki" ja silmien ympärillä kuviot, jotka enteilevät riistanväriä aikuisuudessa. Yhdelle narttupennulle etsitään mahdollisesti yhteistyökykyistä sijoituskotia. 

Tämä pentue tulee olemaan Afromines Y-pentue. Täällä on lisää kuvia pennuista.

lauantai 2. elokuuta 2014

Cloudy synnytti keskiviikon ja torstain välisenä yönä viisi pentua, neljä narttua ja lopuksi myös yhden uroksen. Synnytys sujui hyvin ja Cloudy otti avosylin vastaan mammakoiran roolin. Kaikki pennut olivat hyvän kokoisia ja paino on jokaisen pennun paino on lähtenyt nousemaan tasaisesti. Cloudy ja pennut voivat erinomaisesti.


Narttu 279g klo 02:16   Narttu  360g klo 02:38
Narttu 360g klo 02:38        
Narttu 339g klo 03:08
Narttu 311g klo 04:02
Uros 340g klo 04:4                              

Musta pentu on uros. Kaksi nartuista näyttää vielä tässä vaiheessa harmailta ja kaksi muuta ruskeilta/soopeleilta. Uros taitaa pysyä mustana, mutta narttujen väri tulee todennäköisesti vielä muuttumaan kasvun myötä. Ensimmäinen ja kolmas narttu ovat harmaita, toisena ja neljäntenä syntyneet ruskeita/soopeleita.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kävimme perjantaina Cloudyn kanssa tiineysröngtenissä, molemmissa kuvissa näkyi viisi pentua.

Lauantaina ohjelmassa oli Saarijärven KR-näyttely, jossa Daya kisasi pentuluokassa ainoana rotunsa edustajana. Daya sai KP:n ja oli samalla ROP-pentu. Tuomarina oli Roberto Schill, Romaniasta.

Dayan arvostelu.
"Correct head. Well set ears. Good topline and underline. Correct legs. Well set tail. Free movement. Steps a little bit inwards with the rear legs. Very good coat and pigmentation and temperament."

torstai 17. heinäkuuta 2014

Sivut ovat vielä kesken.

Cloudy on tiineenä ja pentuja odotetaan syntyväksi viikolla 31. Lisää tulevasta pentueesta voi lukea pennut-sivulta.